Perhe kuvaukset vuonna 2020

Joskus saattaa tuntua että päivät ovat pitkiä mutta vuodet vierivät nopeasti. Siksi onkin tärkeää ajoittain pysähtyä ja vain nauttia hetkestä, eritysesti jos se hetki on Perhevalokuvaussessio; eli tilausuus olla yhdessä perheen kanssa nauraen, halaillen yhdessä olosta nauttien.

Ota siis itsellesi ja perheellesi hieman aikaa päivittäisten rutiinien ulkopuolella.

 

Suurta kiinnostusta herättäneet perhekuvaukset vuodelle 2020 ovat nyt varattavissa!

 

Minulla on omat suosikkipaikkani Perhevalokuvaukseen ja voin aina suositella hyvää paikkaa, tai vaihtoehtoisesti voimme myös kuvata teidän perheen suosikkipaikassanne. Kuvausaikoja on rajoitetusti, joten varmistathan että saatte omanne.

 

Kuvausajankohta on aina ilta-auringossa kun valo on melkein taianomaista, joka tekee kuvista erityisen kauniista. Yleensä myös perheen pienimmät käyttäytyvät yllättävän hyvin ja raikas ilma pitää heidät virkeänä ja hyvällä tuulella koko kuvauksen ajan. Tietenkin pienet päiväunet samana päivänä myös edesauttavat yhteistyötä perheen pienempien kanssa.

 

Kuvauksen hinta on 250 euroa 30 kuvalle. Hinta sisältää 100€ varausmaksun varausvaiheessa & täysikokoiset viimeistellyt digitiedostot kuvistanne. Lisäkuvat 30€/kpl. Koko galleria +150€.

 

Varausta tehdessänne mainitkaa mistä päivistä olette kiinnostuneita. Päivät voivat vaihdella näistä +/-3 päivää sitten kun saadaan sääkartat keväällä/kesällä eteemme eli varatkaa suosiolla alustavasti muutamia päiviä ko päivän ympäriltä, jotta saadaan varmasti teille sateeton ilta sitten lähempänä ajankohtaa varattua.

 

 

 

 

Kysymykset ja varaukset spiceandicephotography@gmail.com tai Instagramin DM.

Spotteja on rajoitetusti, toivon että ehdit saada teille parhaiten sopivan ajan ja paikan.